KKO:1983-I-3
- Asiasanat
- Rangaistavuus, Liikevaihtoverolaki
- Tapausvuosi
- 1983
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R82/738
- Taltio
- 1036
- Esittelypäivä
Yhtiön toimitusjohtaja oli laiminlyönyt liikevaihtoverolain 24 §:n mukaisesti suorittaa liikevaihtoveroa säädetyssä ajassa. Häntä vastaan sanotun lain 8l §:n 2 mom:n nojalla ajettu syyte ja häneen kohdistettu vahingonkorvausvaatimus hylättiin lakiin perustumattomina.
I-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Helsingin RO
Syyte ja korvausvaatimukset
Virallinen syyttäjä oli RO:ssa vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen siitä, että tämä oli 1.1.1978 - 30.6.1979 välisenä aikana Helsingissä Helsingin liikevaihtoverotoimiston luetteloon merkityn X Oy:n toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana laiminlyönyt maksaa liikevaihtoveroa säädetyssä ajassa verokausilta 1 R/78, 2/78 ja 1/79.
Asianomistajana kuultuna liikevaihtoverotoimisto oli yhtynyt syytteeseen ja vaatinut A:n velvoittamista suorittamaan valtiolle vahingonkorvaukseksi X Oy:lle määrätyt liikevaihtoverot verokausilta 1 R/78 135.594 markkaa, 2/78 297.031 markkaa ja 1/79 168.512 markkaa eli yhteensä 601.137 markkaa 5 prosentin korkoineen vaatimuksen esittämispäivästä 14.10.1980 sekä lisäksi korvausta oikeudenkäyntikuluista.
Kuultuaan A:ta häneen kohdistetuista vaatimuksista RO p. 18.11.1980 oli lausunut selvitetyksi, että A oli syyllistynyt siihen, mistä hänelle oli vaadittu rangaistusta. Sen vuoksi RO oli liikevaihtoverolain 24 §:n ja 81 §:n 2 momentin sekä rikoslain 7 luvun 2 §:n nojalla tuominnut A:n jatketusta liikevaihtoverolain säännösten rikkomisesta 40:een 18 markan suuruiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 720 markkaa sekä velvoittanut hänet suorittamaan valtiolle vahingonkorvaukseksi maksamatta jätetyistä liikevaihtoveroista 601.137 markkaa 5 prosentin korkoineen 18.11.1980 lukien, kuitenkin siten, että korvauksesta oli vähennettävä, mitä siitä saatiin hallinnollista tietä perityksi. Lisäksi A velvoitettiin korvaamaan valtion oikeudenkäyntikulut 50 markalla.
Helsingin HO
HO, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, p. 16.9.1982 oli jättänyt asian RO:n päätöksen varaan.
KORKEIN OIKEUS
Pyytäen valituslupaa A haki muutosta HO:n päätökseen vaatien, että häneen kohdistettu syyte ja korvausvaatimus hylättiin. Lupa myönnettiin. Virallinen syyttäjä ja Helsingin liikevaihtoverotoimisto vastasivat A:n valitukseen. 4.3.1983 KKO määräsi, ettei HO:n ratkaisua ollut pantava täytäntöön tai, mikäli täytäntöönpano jo oli alkanut, ettei sitä ollut jatkettava.
KKO p. 27.6.1983 totesi, että liikevaihtoverolain 81 §:n 2 momentin mukaan rangaistiin sakolla sitä, joka "muutoin rikkoo tämän lain = = säännöksiä". Tämä säännös oli samansisältöinen kuin aikaisempien liikevaihtoverolakien vastaavat säännökset 22.12.1950 annetun lain 55 §:ssä sekä 30.12.1941 ja 3.1.1941 annettujen lakien 53 §:ssä. Viimeksi mainitun eli ensimmäisen liikevaihtoverolain 53 §:n asiasisältö oli eduskunnan valtiovarainvaliokunnan nimenomaisen selityksen mukaan koottu asianomaisen hallituksen esityksen 81 ja 82 §:stä. Viimeksi mainittu oli ollut seuraavan sisältöinen: "Joka jättää antamatta ilmoituksen, tiedon tai asiakirjan, jotka tämän lain mukaan on verotusviranomaisille annettava taikka joita nämä ovat verotusta varten vaatineet, rangaistakoon sakolla". Tätä vastaava valiokunnan ehdotuksen mukainen lain 53 §:n 2 momentti oli saanut seuraavan sisällön: "Joka ilman sanottua tarkoitusta jättää antamatta ilmoituksen, tiedon tai asiakirjan, joka tämän lain mukaan on verotusviranomaiselle annettava, taikka muutoin rikkoo tämän lain säännöksiä vastaan, rangaistakoon sakolla". Kuten jutussa esitetty selvitys osoitti, mikään ei viitannut siihen, että näillä säännöksillä olisi tarkoitettu säätää rangaistavaksi verovelvollisen laiminlyönti suorittaa liikevaihtovero määrättynä aikana.
Oikeusjärjestelmässämme ja myös vero-oikeudessamme oli poikkeuksellista, että pelkästä velan maksamatta jättämisestä voisi seurata rangaistus. Milloin näin kuitenkin oli asian laita, tämä yleensä perustui selvään rangaistussäännökseen.
Esitetyt seikat sekä rikosoikeudessamme vallitseva periaate, ettei kansalaista voitu rangaista ilman teon aikana voimassa ollutta rangaistussäännöstä, puolsivat sellaista laintulkintaa, jonka mukaan sanottu liikevaihtoverolain 81 §:n 2 momentin rangaistussäännös ei koskenut puhtaita veronmaksuvelvollisuuden laiminlyöntejä.
KKO kiinnitti myös erityistä huomiota siihen, että jutussa esitetystä selvityksestä päätellen sinä aikana, jolloin liikevaihtoverojärjestelmämme oli ollut voimassa, ei ketään ollut tuomittu rangaistukseen pelkästään liikevaihtoverolain mukaisen maksuvelvollisuuden täyttämättä jättämisestä, vaikka laki koko tänä aikana oli ollut kysymyksessä olevassa suhteessa muuttumaton ja sanottuja laiminlyöntejä oli esiintynyt runsaasti. Näitä laiminlyöntejä ei edes tiettävästi ollut väitetty rikoksiksi ennen 1970-luvun loppupuolta ja syytetoimenpiteisiin oli ryhdytty ensimmäistä kertaa vuonna 1979.
Edellä lausutuilla perusteilla KKO katsoi, ettei liikevaihtoveron maksamisen laiminlyöntiä lain 24 §:ssä säädetyssä ajassa voitu katsoa rikokseksi. A ei siten ollut laiminlyödessään maksuvelvollisuutensa syytteessä tarkoitetuissa tapauksissa syyllistynyt rangaistavaan tekoon. Sen vuoksi KKO, kumoten HO:n ja RO:n päätökset, hylkäsi syytteen ja korvausvaatimukset sekä vapautti A:n alempien oikeuksien hänelle tuomitsemasta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta.
Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Olsson, oikeusneuvokset Nybergh, Ketola ja Aro sekä ylimääräinen oikeusneuvos Hagman